Aurinkopaneelien mitoitus on tärkeää, sillä oikein mitoitettu järjestelmä tuottaa sähköä optimaalisesti kiinteistön sähkönkulutuksen mukaan. Asiantuntijamme auttavat mitoittamaan juuri sinun kiinteistöösi sopivan aurinkopaneelijärjestelmän.
Aurinkopaneelien mitoitus kannattaa optimoida kiinteistön vuosittaisen ja vuorokautisen kulutuksen mukaan. Tavoitteena on mitoittaa aurinkopaneelijärjestelmä siten, että tuotettu sähkö kattaa mahdollisimman suuren osan kulutuksesta ja vähentää täten riippuvuutta ostosähköstä. Yleensä aurinkopaneelit mitoitetaan tuottamaan korkeintaan 35% kiinteistön vuotuisesta sähkönkulutuksesta, sillä se pystytään tuottamaan järkevästi.
On kuitenkin syytä huomioida, ettei ylimitoituskaan mene taivaan tuuliin. Sähköyhtiöt ostavat ylimääräisen energian, jolloin se tulee takaisin rahallisena tuottona. Vaihtoehtoisesti aurinkopaneelien tuottama ylimääräinen energia voidaan myös varastoida akkujärjestelmään, mikä mahdollistaa sen hyödyntämisen energiantarpeen ollessa suurimmillaan, pörssisähkön hinnan ollessa korkeimmillaan tai sähkökatkojen aikana.
Käytettävissä oleva katon pinta-ala sekä kohteen ominaisuudet vaikuttavat myös aurinkopaneelien mitoitukseen.
Aurinkopaneelit kannattaa asentaa aina katon eteläpuolelle. Mitä paremmassa kulmassa katto on ja mitä suurempi pinta-ala siitä osoittaa etelään päin, sen tuottavampi järjestelmä voidaan rakentaa. Lisäksi aurinkopaneelien mitoitukseen vaikuttaa se, missä päin Suomea kiinteistö sijaitsee: rannikolla auringonsäteet ovat voimakkaampia kuin muualla Suomessa.
Jos kattoasennus osoittautuu haastavaksi, aurinkopaneelit voidaan asentaa myös maahan. Paneelit voidaan suunnata suoraan etelään päin asennustelineiden avulla, mutta mitoituksessa on otettava huomioon varjostavat tekijät, joita on yleensä enemmän kuin katolla.
Soita, laita viestiä tai täytä lomake, niin palaamme asiaan mahdollisimman pian – yhdessä rakennamme toimivia ja kestäviä ratkaisuja!
Meillä on kymmenien vuosien kokemus aurinkopaneelien mitoitus- ja asennustöistä. Toimitamme ja asennamme laadukkaita Tier-1 paneeleita. Pystymme aloittamaan asennustyöt muutaman viikon kuluessa tilauksesta ja asennustöihin menee kaikkinensa yksi päivä.
Ota meihin yhteyttä ja anna meidän auttaa sinua löytämään parhaat ratkaisut tarpeisiisi. Soita, laita viestiä tai täytä lomake, niin palaamme asiaan mahdollisimman pian – yhdessä rakennamme toimivia ja kestäviä ratkaisuja!